Alfaromeo “Roku”
Japaninpystykorva Roku(li) on syntynyt Keminmaassa 11.5.2010.
Kasvattaja: Nina Koivisto-Männikkö
Emä: Funfaces Anastasia “Saaga”
Isä: Noblewhite Pretty Finn “Pepi” (om. Minna Nurmela)
Roku on melko kookas japaninpystykorva. Säkäkorkeutta olen yrittänyt mittailla ja arvelen sen olevan vähän alle 40 cm. Jo vähän yli puolivuotiaana Roku oli isäänsä korkeampi. Paino on ollut jo pitkään melko tarkkaan 10kg – eläinlääkärin mukaan Roku on sopivassa painossa. Säkäkorkeudella eli sillä, että koira voi olla rotumääritelmän mukaan liian iso, ei mulle ole suurtakaan merkitystä, koska koiraa ei ole alunperinkään ollut tarkoitus käyttää jalostukseen tai näyttelyissä häntämutkan vuoksi.
Luonne: Ystävällinen, utelias, nokkela, omapäinen
Roku on ihmisiä kohtaan erittäin ystävällinen ja luottavainen. Nuo ovat hyviä ominaisuuksia, mutta huonotkin puolet niillä on: kaikilta vastaantulijoiltakin pitäisi saada rapsutuksia… Toivottavasti kukaan ihminen ei koskaan riko tuota koiran luottamusta ihmisiin!
Toisia koiria kohtaan Roku on yleensä terveen varovainen ja alistuu helposti. Tosin iän myötä koira on alkanut pistää hanttiin liian päällekäyville yksilöille, varsinkin suurinpiirtein saman ikäisille uroksille. Roku hermostuu harvoin, mutta kun koiran mitta tulee täyteen, se on silloin tosi ärhäkkä. Liian hössöttävät (vaikkakin leikkisät) koirat, sekä urokset että nartut, saavat Rokun murisemaan – ilmeisesti koira tuntee olonsa silloin uhatuksi.
Muita ominaisuuksia:
Roku haukkuu hyvin vähän; voi mennä viikkokin ilman ainuttakaan haukahdusta. Leikin tiimellyksessäkään se ei innostu haukkumaan. Kerrostalossa asuessani olin erittäin kiitollinen tuosta ominaisuudesta! Vahtimisviettiä ei koira ole ainakaan vielä osoittanut eli vieraat otetaan vastaan iloisen ystävällisesti ja haukkumatta. Ulkoa kuuluviin ääniin Roku reagoi vain korvia höristämällä.
Vapaana ollessaan Roku pysyy hyvin mukanani eikä päästä minua näköpiiristään. Kun piiloudun esimerkiksi puun taakse, ei mene kauaa, kun ”valkotornado” pyyhältää paikalle. Teemme päivän päälenkin yleensä vapaana metsässä. Roku käy lenkin aikana “ilmoittautumassa” luonani todella hyvin. Koska koiralla ei ole vahvaa metsästysviettiä, eivät muiden eläinten hajut paljoa kiinnosta. Lentoon pyrähtävä lintukin aiheuttaa Rokussa lähinnä uteliasta hämmennystä. Uroskoiraa kiinnostaa tietysti nartut, joten en ole yhtään hämmästynyt, kun jonakin kauniina päivänä metsälenkillä emäntä jää koirulin mielessä kakkoseksi!